Olen repinyt ongenkoukuilla
sormeni auki,
eikä kalaa ole tullut.
Lieroja kyllä riittää – ja
pullamössöä.
Katsoin veteen, jonka
kirkkaan pinnan alla
kalat kiusoitellen
heiluttelivat kiiltäviä eviään,
ja sylkäisin niiden päälle.
Nostin aironi ylös ja annoin
virran viedä.
Päätin, etten souda enää
vetoakaan.
Eihän peilityynellä aavalla
kulje kuin kuolema
– ja jokunen auringonsäde.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti