Pieni siilityttö Tuhinatassu ja Laventelin huumaava tuoksu (2006)

Pieni siilityttö Tuhinatassu oli metsän asukeista arvaamattomin,

vaikka kovin kiltiltä näyttikin.

Ja kiltiksi se myös tunsi itsensä.

Laventelin tuoksu houkutti sitä aina enemmän kuin

kotipihan tutut puna-apilat, mesiangervot ja hiirenvirnat.

Nehän se jo luuli nähneensä.

Tämä siitäkin huolimatta, että se oli vain

tarinoissa kuullut puhuttavan siitä.

Laventelin huumaavaa tuoksua pieni siilityttö Tuhinatassu

sitten kerran lähti maailmalta etsimään.

Tiesi se sen sitten itse tahi ei.

Ja pieni siilityttö Tuhinatassu matkusti kauas.

Päätyen kauemmas kuin olisi koskaan uskonut saatikka halunnut.

Lopulta se löysi kuin löysikin Laventelin;

pitkän, tumman ja komean, jolla oli vahva varsi ja kaunis mieli.

Vaikka väittikin itsepintaisesti itselleen ja muille, ettei koskaan ollut

oikeastaan edes etsinyt sitä.

Laventeli oli niin upea ja eksoottinen.

Ihan toista maata kuin kotipihan ratamot!

Eikä pieni siilityttö Tuhinatassu ollut koskaan

nuuhkinut suloisempaa tuoksua.

Tai niin se ainakin kovasti luuli.

Eikä lepuuttanut aistejaan etelän pohjattomassa hellyydessä,

joka oli polttavan kuuma ja katkeransuloinen.

Pieni siilityttö Tuhinatassu tunsi olonsa niin levolliseksi Laventelin varjossa,

että se laski piikkipanssarinsa ja antoi silittää silkkistä vatsaansa.

Juuri sydämen kohdalta, jossa se tuntuu eniten.

Ainoaa herkkää kohtaansa,

jota muut metsän eläimet eivät usein muistaneet

tai tienneet sillä olevankaan.

Mutta surullista kyllä pieni siilityttö Tuhinatassu ei uskonut,

että kukkaset kuihtuvat niissäkin maissa,

joissa ei ole oikeaa Pohjolan talvea.

Ja ehkä jopa nopeammin.

Eikä pieni siilityttö Tuhinatassu osannut vielä pitkään pitkään aikaan

käänteitätekevän kotiinpaluunsa jälkeenkään sanoa,

oliko Laventelin löytyminen ollut parasta vai pahinta,

mitä sille oli koskaan tapahtunut.

Jotkut epäilivät vakavasti palasiko pieni siilityttö Tuhinatassu koskaan

todella kotiin vai jäikö se kiertämään maailmaa.

Se oli niin muuttunut.

"Ihan toinen siili se on", tuntuivat kuusetkin kuiskuttelevan keskenään.

Tai ehkä pieni siilityttö Tuhinatassu vain itse uskoi niin.

Sitä paitsi sen ennen niin silkkinen ja hieno turkki

oli reissussa rähjääntynyt niin likaiseksi, takkuiseksi ja kirppuiseksi,

ettei pieni siilityttö Tuhinatassu tahtonut vielä pitkään pitkään aikaan

turhan kotiinpaluunsa jälkeenkään,

että kukaan silitti sen herkkää ja suojatonta vatsaa.

Juuri sydämen kohdalta, jossa se tuntui eniten.