Pieni siilityttö
Tuhinatassu katsoi täydellisesti sille pesäksi sopivaa kasaa syksyn lehtiä ja
sanoi:
”Kaiken kokemani jälkeen en ole koskaan eläissäni tuntenut olevani
niin oikeassa paikassa kuin nyt.”
Lehdet olivat niin kauniin värisiä ja juuri oikeanmuotoisia: punaisia,
keltaisia ja oransseja vaahteranlehtiä, sen
lempipuista!
Kuin sille varta vasten tehtyjä.
Kuin sille varta vasten tehtyjä.
Pieni siilityttö
Tuhinatassu itki onnesta niitä katsoessaan ja se jatkoi:
”Minä olen vihdoin
tullut kotiin, enkä halua enää koskaan tuntea olevani koditon.”
Sydän
pakahtumaisillaan se lausui lehtikasalleen:
”Ole sinä minun kattoni, joka
suojaa minua maailman rankkasateilta. Ole sinä minun seinäni, jotka varjelevat
minua elämän myrskytuulilta. Niin minäkin olen sinun, ja olen sinulle aina
hyvä, jos vain annat minun asua sinussa.”
Sinne kauniiden ja juuri
oikeanmuotoisten syksyn lehtien sekaan pieni siilityttö Tuhinatassu teki
lämpöisen pesänsä ja kasvatti siellä lauman suloisia siilinpoikasia ja eli
onnellisena elämänsa loppuun saakka.
Kunnes se sulki siniset
siilinsilmänsä viimeiseen henkäykseensä ja muuttui takaisin maaksi yhdessä
kauniinväristen ja juuri oikeanmuotoisten syksyn lehtien kanssa, joiden
hellässä huomassa suojassa maailman rankkasateilta ja elämän myrskytuulilta se
oli elänyt täyden ja onnellisen elämän.
Sen pituinen se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti