lauantai 10. tammikuuta 2015

Perisynti (2015)


Suuresta armostani käsin
pelastusta tarjosin.
Omaa taivaspaikkaani
itsekkäästi petasin.

Kuoliaaksi kivitit syntisen.
Jonkun kiven heitin minäkin.
Ainakin yhden,
joka lopulta osui.

En ole koskaan ollut enkeleitä,
jotka taistelutta kaatuvat.

Tämän seurakunnan edessä
suurimman syntini tunnustan.

Koskaan en sanonut:
"Tapahtukoon sinun tahtosi."

Nyt ristillä riipun
anteeksiantoasi rukoillen:
"Jumalani jumalani,
miksi minut hylkäsit?"

Hyvätapainen Herra Hulk (2015)


Noilla lihaksikkailla käsivarsillasi
on maailman murheet
kai kevyemmät kantaa.

Tuolla leveällä selälläsi
tuskin edes huomaat
siivekkäitä demoneita, jotka
selkänahassasi roikkuvat.

Sixpackin alleko ajattelit
lopun häpeäsi piilottaa?

Anna anteeksi.

Niin kauniiksi olet
itsesi työstänyt, etten
osaa olla sinua esineellistämättä.

Sinun hiljaisessa vahvuudessasi
olisin hetken aikaa halunnut
turvallisuutta tankata.

Tuhlaajapojan paluu (2014)/ The Return of The Prodigal Son (2014)


Ei kai kukaan ylitä valtamerta
muuta kuin itsensä tähden.

Eikä itke syvimpiä surujaan
muuta kuin itsensä nähden.

Pidä lippusi korkealla
- oli se lopulta minkä maan tahansa.

Minä laulan
taustalla Maamme-laulua,
jos niin haluat.


The Return of The Prodigal Son (2014)


I do not think anyone crosses the ocean
other than for himself.

And the cry of the deepest sorrows
echoes alone.

Keep your colors flying high
- no matter where you belong to in the end.

I will sing our national anthem
in the background
if you so desire.

Karunanmeren Juhannus KMJ (2014)


Ihmisillä suviyössä
on liian monilla mustat sukat.

Viimeiset ehjät vuotemme
menivät jo aikoja sitten
- jos niitä koskaan olikaan.

Ei auta edes
Sauvon viimeinen latinorakastaja
tässä konkurssissa.

Lämmin ja kuuma (2014)


Tunnuit tutulta tuntematta.
Tiesin sanasi sanomatta.
Olit minussa kuin
olisit ollut ennenkin.

Unohtaisin entiset ja
ohittaisin mahdolliset, jos
sinä olisit siinä ja pysyisit.

Kun sinä tyhjensit kassisi,
minä tyhjensin sydämeni.

Uhrille (2008)


Anna anteeksi, ettemme tienneet.
Emme ymmärtäneet, emmekä nähneet.

Annoimme kulkea ihan yksin tien,
joka oli liian raskas ja vääryydellä tehty.

Itkuni ei enää auta.
Ei auta syyllisyys, ei suru, ei vihakaan.
Loputonta lohtua tyhjistä sanoista.

Anna anteeksi. 

Parane pian.